|
|
Hoitokirja
Hoitajien hoitotarinat tulevat tänne. Muistathan noudattaa sääntöjä!
| Nimi: Jennifer |
26.04.2014 19:17 |
Heräilin sängyssäni itsekseni ja hiljaa. Oli kaunis elokuinen aamu. Olin odottanut tätä päivää ainakin miljoona vuotta. Tänään nimittäin saisin oman pokémonini. Olin saanut mankua kauan äidiltä lupaa tulla pokémonkouluttajaksi ja saada oman pokémonin. Tänään se haaveeni vihdoin toteutuisi! Olihan se äidin kieltäminen ihan ymmärrettävää; olin vasta 13, ja olin nähnyt pokémoneja vain telkkarista. Minut oli eilen tyrkätty pikkuruiseen kalastajakylään nimeltään Ebauca Town, ja olin saanut sieltä hetkeksi pienen kalastajamökin, joka tuntui rysähtävän millä hetkellä hyvänsä. Olin yrittänyt saada jonkun ystävän mukaan reissulleni, mutta kaikki olivat vain nauraneet minulle. Jopa entinen paras kaverini! En kyllä olisi halunnut luopua kodistani. Typeräähän tässä hommassa oli se, että jouduin matkaamaan ja vaihtelemaan kotia monta kertaa. Minulle oli sen verran kerrottu, että minun pitäisi voittaa jotain pokémon-kisoja joillain saleilla. Minkäköhän pokén saisin? Minulla ei ollut mitään suosikkipokémonia. Kello oli noin yhdeksän. Nousin haukotellen ylös. Tungin harmaat ja homeiset aamutossut jalkaani. Ne olivat varmaan jätetty minua varten. Itseasiassa en edes huomannut että ne olivat homeiset, luulin vain, että ne olivat mustat aamutossuni, jotka olin tottunut tunkemaan aamuisin jalkaan. Löysin kaapista (onneksi) melko tuoreen leivän, jonka päälle laitoin mätitahnaa (vaikken siitä oikein tykännyt). Minulle oli onneksi annettu kartta, ja minulla oli jo selvä reitti mielessä. Ajattelin tänään lähteä Route 1:lle, ja sitä kautta Soila Towniin. Tavoitteeni olisi olla Arende Cityssä , jossa olisi ensimmäinen sali, 20 elokuuta, sillä silloin siellä olisi kisat. Nyt oli 14 elokuuta. Ahmaisin leivän nopeasti loppuun, ja puin päälle. Sukkahousut, minifarkut, paita, rannerenkaat, korvakorut, kengät, saparot ja lippis. Valmis! Tajusin vasta ovea avatessani, että aamutossuni olivat homeiset. Tai no eiväthän ne edes olleet minun. Avasin puisen ja inhottavasti nitisevän oven, ja lähdin kohti professori Willowin laboratoriota.
Kiskoin voimalla auki valtavan oven. Astuin sisälle laboratorioon. Katselin ympärilleni. Eipä kyllä labrakaan kovin hääppöinen ollut. Se oli kyllä isompi kuin muut rakennukset, mutta ei sekään nyt kovin iso loppujenlopuksi ollutkaan. Se oli sisältä valkoinen, ja monia tylsistyneen näköisiä pokémoneja kökötti lasikopperoissa.
-Päivää, neiti. Olet varmaan uusi kouluttaja? joku kysyi takaani. Pyörähdin ympäri. Nyt edessäni seisoi itse professori Willow. Hänellä oli valkea takki, jossa oli muutama tahra. Willowilla oli myös pienet ja pyöreät silmälasit ja vaalea tukka.
-Kyllä vain, päivää, minä sanoin.
-Nimeni on siis Willow. Entä sinä? Willow täsmensi.
-Aa! Olen Jennifer, minä esittäydyin.
-Ikä? Willow kysyi katsoen minua silmälasiensa alta.
-Kolmetoista, minä sanoin.
-Selvä! Asiat kunnossa. Mene vain rohkeasti etsimään pokémoniasi! Willow sanoi ja ohjasti minut lasikoppien luo. Niitä oli lukuisia. Willow itse istahti hymyillen mustalle tuolille. Kiertelin lasikoppien äärellä.
-Ei, ei, ei, ei... minä mutisin. En nähnyt yhtäkään hyvää pokémonia. Paitsi... Katseeni suorastaan liimautui yhteen siniseen, super söpöön pokémoniin. Se oli tietojeni mukaan vesipokémon, ja se oli Azurill. Minun teki hirveästi mieli ottaa se lasikopista syliini ja silitellä ja rapsuttaa sitä, mutta lasikopit olivat lukossa. Näin jo mielessäni kuinka minä ja Azurill voittaisimme kilpailuja, ja meistä tulisi parhaita.
-No? Löytyykö mitään? Willow kysyi tuoliltaan.
-Ai, juu... Haluasin tosi kovasti tämän, minä havahduin ajatuksistani.
-Se passaa! Willow sanoi ja nousi tuolistaan. Hän avasi lasikopin oven. Nappasin Azurillin syliini. Se näytti olevan ujo.
-Toivottavasti viihdyt sen kanssa! Willow huusi kun olin lähtemässä Azurillin kanssa.
-Uskon niin! minä huusin iloisesti takaisin. Astuin ulos laboratoriosta silitellen hellästi Azurillia. Se näytti nauttivan siitä.
-Olen Jennifer, minä sanoin lempeällä äänellä. Azurill ynähti suloisesti. Se oli varmaan suloisin ääni jonka olin kuullut.
-Voisin kutsua sinua Azuksi, minä keksin. Azurill nyökkäsi.
-Oma pikku Azuni, minä lepertelin. Vihdoinkin unelmani oli toteutunut. Yhtäkkiä takaani kuului:
-Uus kouluttaja vai? Käännyin ympäri. Azu käpertyi pelokkaana syliini.
-No joo, minä sanoin.
-Ok, mä oon Windie, joku värikäsasuinen tyttö sanoi. Tyttö oli suurin piirtein minun ikäiseni. Hänellä oli pinkki pitkähihainen mekko, jonka alla hänellä oli vihreät legginssit. Jalassaan hänellä oli keltaiset kengät. Sylissään hänellä oli pokémon, jonka oletin olevan Corsola.
-Okei, mun nimi on Jennifer, minä sanoin tuijottaen Windien vaatteita. Windie taas tuijotti minun vaatteitani. Meillä oli aika erilainen pukeutumistyyli. Minä käytin enimmäkseen mustaa, mutta Windiellä oli vain räikeitä värejä. Hänen tukkansakin oli pinkki.
-Ootkos koskaan nähny näin bestii pokémonii ku tää mun Corsola? Windie kysyi viileästi.
-No en mä ees tiedä kuinka hyvä se on... minä mutisin.
-Ai et oo nähny? No hyvä! Ja mikä itelläs on? Azurill! Lol! Corsola on maailma bestein! Windie sanoi itsevarmana.
-Todista! Ei kuule varmaan oo! minä kimmastuin.
-No ok... Matsi sit varmaa! Windie sanoi voitonvarmana.
-No, alotetaan! Oletko valmis, Azu? minä kysyin katsoen Azuun. Azu nyökkäsi arasti. Laskin sen maahan.
-Okei... Azu, tee Water Sport! minä ohjeistin. Azu teki, ja aika hyvin. Corsola huojahti hieman taaksepäin. Windie mutisi jotain, josta en saanut selvää, mutta Corsola taisi saada, sillä se teki jonkun minulle tuntemattoman liikken.
-Väistä tuo Tail Whipillä! minä huusin Azulle. Azu väisti, ja Corosola horjahti taas taaksepäin. Windie mutisi Corsolalle jotain, ja se teki nätin liikkeen, josta Azu melkein kaatui.
-Hähää! Windie naurahti.
-Azu, tee Water Gun! minä huusin Azulle. Azu teki, mutta Corsola ei huojahtanutkaan. Windie mutisi taas jotain, ja Corsola teki kauniin liikkeen.
-Hmm... Azu, tee Spalsh ja Tail Whip! minä käskin Azua. Yhdistelmä toimi hyvin, ja Corsola kaatui.
-Ei!! Corso!! Ylös!! Windie kiljui. Corsola nousi hitaasti ylös. Windie mutisi Corsolalle jotain, ja se teki liikkeen, josta Azu kaatui.
-Kosto elää, Windie naureskeli.
-Azu, tee Water Sport ja sitten Splash! minä ohjeistin. Azu nousi rohkeasti ylös. Water Sport ja Splash-yhdistelmäni ei näyttänyt kovin hienota, mutta toimi silti. Windie mutisi taas Corsolalle jotain.
-Väistä tuo Water Gunilla! minä huusin Azulle. Azu väisti. Corsola teki taas jonkun liikkeen.
-Nyt Azu, lopetetaan tämä! Tee Water Sport ja Tail Whip! minä päätin. Azu teki yhdistelmän näyttävästi, ja Corsola kaatui.
-Ei!! Corso!! Nouse ylös! Corso!? Windie kiljui hädissään. Corsola liikahti hieman, muttei päässyt ylös. Windie nosti Corsolan kimpaantuneena syliinsä.
-Kuinka kehtaat satuttaa rakasta Corsoani? Ja kuinka kehtaat voittaa minut? Windie pauhasi suuttuneena.
-Taisteluissahan voi käydä niin! minä puolustauduin.
-Mutta ei silloin kun minä olen vastustaja! Muuten, minäkin olen kouluttaja, joten nähdään siellä! Ja silloin minä totisesti kostan! Windie sanoi koppavasti ja lähti marssimaan poispäin.
-Outo tyyppi, minä totesin Azulle, joka nyökkäsi.
-Lähdetään sitten Route 1:stä päin ja sieltä Soila Towniin, minä sanoin. Azu inahti.
-Voitettiin muutes eka taistelu! minä sanoin.
-Azuuuuuuuu! Azu hihkaisi ja halasi minua.
-Löytyisiköhän Route 1:ltä jotain uusia pokémoneja? minä pohdin. Tallustelin Azun kanssa kohti Route 1:stä.
Olimme Route 1:sen puolessa välissä. Yhtäkkiä Azu pysähtyi. Se katseli korvat höröllä ympärillen.
-Azur, Azu sanoi ja osoitti ruohikkoon. Siellä kökötti Weedle tyytyväisen näköisenä rouskuttaen isoa lehteä.
-Weedle, vau! Minulla ei kylläkään ole poképalloa mukana, minä kuiskasin. Olimme hetken hiljaa. Kuului vain tuulen suhina ja lehtien rouskutus.
-Hmm... Voisimme tulla huomenna uudestaan poképallon kanssa ja pyydystää Weedlen... Soile Townissa varmaankin myydään poképalloja! minä keksin. Weedle oli havainnut meidät. Sillä näytti olevan niin ihana ruokailuhetki menossa, joten nappasin Azun ja hiippailin hetken aikaa poispäin.
Soile Town kohoili edessämme.
-Uuu! Azu ihasteli. Kävelimme sisemmälle kylään. Alkoi hämärtyä, ja aloin metsästää majapaikkaa. Löysin pokémonkouluttajajille tarkoitetun majapaikan. Astuin Azun kanssa sisälle. Azu hyppäsi vingahtaen syliini, sillä majatalossa oli paljon porukkaa. Kävelin virkailijan pöydän eteen (jos se nyt oli virkailijan pöytä).
-Hei, voinko olla avuksi? joku nainen kysyi pöydän takaa.
-No kyllä, haluaisimme yöpyä täällä, minä sanoin.
-Selvä, minä olen siis majatalon johtaja Jessica Simmons. Sano vain Simmons. Mikäs olis teidän nimenne? nainen sanoi.
-Olen Jennifer, minä esittäydyin.
-Selvä, entäs ikänne? Simmons kysyi.
-Kolmetoista, minä vastasin.
-Ja onko teillä pokémon? Ja olette varmaan kouluttaja, Simmons varmisti.
-Kouluttajahan minä. Ja tässä on pokémonini, minä sanoin ja näytin Azua, joka oli käpertynyt syliini.
-Ja moneksiko päiväksi? Simmons kysyi.
-Kahdeksi, minä vastasin.
-Selvä, huone viisi on teidän. Tässä avain, Simmons sanoi ja ojensi minulle kultaisen avaimen. Otin avaimen ja kävelin huoneeseemme. Huone oli avara ja siellä oli kaksi sänkyä, toinen pokémonille ja toinen ihmiselle. Huoneessa oli iso peili, vaatekaappi ja lipasto. Huoneessa oli ihanaa valkoista tapettia, jossa oli keltaisia kukkia. Kello oli yhdeksän.
-Olen rättiväsynyt, minä sanoin.
-Azuuh az, Azu haukotteli.
-Käydään nukkumaan, minä sanoin. Azu nyökkäsi. Peittelin Azun sänkyyn, ja löysin vaatekaapista yöpuvun. Loitoin omat vaatteeni vaatekaappiin ja puin päälleni yöpuvun. Se oli valkoinen. Kaaduin sänkyyn superväsyneenä. Nukahdin varmaan kolmessa minuutissa. Tästä se sitten alkoi, kouluttajan urani. |
Vastaus:
Hyvä ensimmäinen tarina, tosin tuossa ottelukohta pisti vähän silmään - Water Gunhan on noista hyökkkäyksistä ainoa, joka tekee mitään vahinkoa, ne muut on esim. vastustajan puolustusta vähentäviä liikkeitä jne.
Jos liikkeistä kysymyksiä niin koetan vastailla vieraskirjassa. Mutta muuten tarina oli tosi hyvä, kirjoittamistyylisi on tosi miellyttävää luettavaa!
Ja vähän pieniä huomautuksia.. Etenit liian nopeasti - joka paikkaan pitäisi käyttää väh. yksi tarina (huom. tarinan ei tarvitse kestää koko päivää, vaan voit silti samana päivänä ehtiä useampaan paikkaan kunhan joka paikasta on oma tarinansa). Ja tuosta salijutusta - salejahan voi haastaa milloin vain, ne kilpailut mitä kartalla on on tarkoitettu koordinaattoreille eivätkä liity saleihin millään tavoin ^^'
Saat tästä 8 pokédollaria ja Azulle tason. |
|
| Nimi: Lucara |
21.04.2014 15:35 |
Otin askeleen kohti Route 1:tä. Leon seurasi vierelläni tarkkaillen ympäristöä. Tien päässä pitäisi olla pieni kyläkaupunki, Solia Town. Sitä kutsutaan legendojen kokoontumispaikaksi, sillä kaupungissa vierailee paljon entisiä suuria kouluttajia ja mestareita. Katsoin Leonia miettien, että joskus hän olisi vielä mahtava Pyroar, jonka kanssa voittaisin pokémonliigan. Vielä tuo pokémon oli pieni eikä tiennyt mitään maailman koettelemuksista ja vaaroista, ei sillä että olisin itse kovia kokenut tai tietäisin asioista yhtään paremmin. Tönäisin pokémoniani leikkimielisesti, tämä taas taklasi minut kumoon. Mulkaisin Leonia, tämä taas mulkaisi minua Leerillä. Hymähdin ja jatkoimme matkaa. Jälkeenpäin ajateltuna on ihan hyvä, etten alkanut heitellä Leonia tulitikuilla.
Jonkin aikaa matkattuamme huomasin vanhan miehen kaatuneena ojaan.
”Hei, oletko kunnossa?” kysyin hätääntyneenä.
”Uhh… Kyllä minä selviän, mutta Blitzleni karkasi metsään…”, mies vaikeroi.
”Voimmeko olla Leonin kanssa avuksi? Voisimme mennä etsimään Blitzleäsi metsiköstä”, sanoin äänellä jolla nuoret puhuvat vanhuksille.
”Oletpa sinä ystävällinen, se olisi todella hienoa”, mies sanoi kiitellen.
Nostimme Leonin kanssa miehen ylös ja talutimme hänet penkille ja lähdimme metsikköön. Taillowit ja Pidgeyt raakkuivat puiden päällä, monet Weepinbellit ja Hoothootit roikkuivat puista. Metsissä oli myös paljon hyönteistyypin pokémoneja. Pälyilimme ympärillemme kuin salapoliisit murhaa selvittämässä. Leon etsiskeli jälkiä kuin mikäkin ammattilainen, itse vain katselin ympärilleni. Jäykistyin yhtäkkiä kun kuulin epämielyttävää ääntä takaani. Vihainen Zizagoon murisi minulle. Käännyin hitaasti ja huusin Leonia. Tämä karisti pokémonin Emberillä, ilmeisesti uhittelija oli vasta vauva. Minua nolotti hieman. Pääni kokoinen otus sai minut kauhusta jäykäksi. Leon ei moisista pikkuseikoista piitannut vaan jatkoi etsimistä. Yhtäkkiä hän jäykistyi. Minäkin kuulin jonkin äänen. Juoksimme äänilähteen luokse ja huomasin todella huonokuntoisen Blitzlen sekä kaksi miestä pokémoneineen. Ne olivat Geodude ja Venipede.
”Geodude, tee Ta…” toinen miehistä huusi, mutta katkaisin hänen lauseensa:
”Mitä te teette? Ette kai vain vahingoita Blitzleä?”
”Ei se sinulle kuulu penikka, menes nyt kotiin vaikka jalkapalloa pelaamaan”, toinen mies sanoi ivallisesti. Leon mulkaisi tätä Leerillä ja mies kalpeni.
”Ette tee tälle pokémonille mitään jos se minusta on kiinni”, sanoin. Leon oli vihainen ja tahtoi selvästi taistella.
”Leon, hyökkää Venipedeen Tacklella!” huusin. Ötökkä väisti ja Geodude taklasi Leonia. Tämä nousi kuitenkin ylös ja teki komennostani Leerin Geodudeen ja Emberin Venipedeen. Geodude jähmettyi paikalleen ja Venipede sai vahinkoa. Molemmat vastustajat kuitenkin tokenivat nopeasti ja hyökkäsivät Leoniin, Geodude Tacklella ja Venipede Rolloutilla. Molemmat hyökkäykset onnistuivat ja Leon sai paljon vahinkoa. Pokémonini oli tuskissaan.
”Leon, ylös siitä! Tee Ember Geodudeen!” huusin epätoivoisesti. Ihme kyllä Leon sai kerättyä voimiaan ja teki onnistuneen Emberin Geodudeen. Taustalta tuli kuitenkin Venipede Rolloutilla ja tämä osui. Leon kaatui tuskissaan, mutta vielä hereillä maahan. Näin kun Venipede rynnisti yhä kovemmalla vauhdilla Leonia kohti. Loppu olisi tässä, mitään ei ole enää tehtävissä. Suljin silmäni ja odotin kauheaa tuskanhuutoa, mutta en kuullut sitä. Raotin silmiäni ja näin suojakehän pokémonini ympärillä. Näin myös toisen pokémonin. Se oli… Pineco! Tuo metsän asukas oli tullut auttamaan pokémoniani hädässä.
Venipede oli kaatunut Protect-suojakehän eteen puuskuttaen. Pineco hyökkäsi Tackella tätä kohti tyrmäten ötökkäpokémonin. Molemmat miehet karjaisiva raivoissaan. Geoduden kouluttaja käski pokémoniaan hyökkäämään Tacklella. Pineco pukkasi puuskuttavan Leonin sivuun ja väisti Geoduden iskun. Pineco oli yllättävän vikkelä normaalisti todella hitaaksi pokemoniksi.
”Leon, mene auttamaan kaveriasi”, sanoin jo hieman levänneelle pokémonilleni. Leon hyökkäsi Emberillä Geodudeen ja Pineco taklasi kivipokémonin pökerryksiin. Miehet juoksivat karkuun melkein tiputtaen pokémoniensa pallot puroon.
Menin ottamaan Leonin syliini ja kävelin Pinecon luokse. Tämä katsoi minua iloisesti. Silitin pokémonin päälakea, jos hänen yläruumistaan siksi voi kutsua ja sanoin tälle:
”Olit todella avulias. Kiitos paljon avustasi.” Pineco hymähti ja hyppäsi hieman kauemmas ja katsoi minua virnistäen.
”Tahdotko otella?” kysyin. Pineco elehti myöntävästi. Katsoin Leonia kysyvästi. Tämä vaikutti innostuneelta haasteestaan. Aloitimme.
”Leon, Ember!” huusin. Pineco teki Protectin ja liekit pysähtyivät suojakehään. Pineco lähti vastaiskuun Tacklella.
”Leon, tee sinäkin Tackle!” käskin. Pokémonit törmäsivät ja kierähtivät maahan. He olivat suunnilleen yhtä vahvoja. Pineco rynnisti uudestaan Tacklella kohti Leonia otettuaan hieman vauhtia. Pokémonini hyppäsi sivuun käskystä ja teki onnistuneen Emberin. Pineco sai vahinkoa ja tipahti maahan kuitenkin vielä sinnitellen. Käskin Leonia hyökkäämään vielä kerran Emberillä. Tähän Pineco ehti kuitenkin vastata Protectilla. Suojakehän laannuttua Pineco hyökkäsi kohti vielä kerran Tacklella.
”Leon, iske Ember juuri ennen kuin Pineco osuu sinuun!” huusin. Leon odotti hetken ja laukaisi liekkinsä. Hyökkäys osui ja Pineco kaatui puuskuttaen maahan. Kaivoin taskustani pokémonpallon jonka äitini oli antanut minulle. Heitin sen Pinecoon. Yksi… kaksi… kolme…
|
Vastaus:
.. Pineco jää kiinni! Voit käydä ilmoittamassa sen tiedot vieraskirjaan.
Hyvä tarina taas, tällä kertaa Suntuubikaan ei häröillyt rivinvaihtojen kanssa C:
Saat tästä 7 pokédollaria ja Leonille kaksi tasoa, minkä ansiosta se oppii Work Upin. |
|
| Nimi: Lucara |
18.04.2014 15:16 |
Aamuaurinko sarasti sälekaihdinten lävitse suoraan silmiini. Ponkaisin ylös hieman horjahtaen. Aloin vaellella ympäri huonettani etsien unen pöpperössä vaatteita. Olin nähnyt unta ratsastavani Pyroarilla halki metsien. Havahduin juuri ennen kun Yveltal oli lentänyt ylitsemme. Laahustin alakertaan ja söin hieman aamupalaa. En pystynyt innostukseltani syömään paljoa, joten heitin loput leivänkannikat ja omenankannat roskiin ja juoksin ulos. Ystäväni Robin juoksi luokseni silmät kiiluen. ”Luca, nyt se tapahtuu! Mennään jo!” hän huusi innoissaan. Tönäisin häntä kaverimielessä ja lähdimme hölkkäämään kohti professori Willowin laboratoriota. ”Minkä pokemonin aiot hankkia?” Robin kysyi. ”En tiedä… Luotan rakastumiseen ensi silmäyksellä”, vastasin. Robin kertoi tahtovansa sähköpokémonin.
Saavuimme laboratorion pihaan. Tästä se lähtee. Astuimme samalla askeleella sisään ja kävelimme takahuoneeseen missä professori oli. ”Huomenta nuorukaiset! Voinko olla avuksi?” professori tervehti. ”Ai voitko? Totta kai voit! Ei tu…” Robin pälätti, mutta keskeytin hänet. ”Ystäväni tahtoo sanoa, että tulimme hakemaan pokémoneja”, sanoin rauhallisesti käsi Robinin suun päällä. ”Vai niin. Seuratkaa minua”, Willow kehotti. Lähdimme seuraamaan professoria Robin edessä vetäen ja minä liukuen hänen takanaan yrittäessäni pitää hänestä kiinni. Laboratoriohuoneeseen saavuttuamme lähdimme molemmat katsomaan pokémoneja istumassa tyynyillä. Oli monenlaisia pokémoneja: ruoho-, maa-, myrkky-, lehti-, vesi- ja tulityypin pokémoneja ja paljon muitakin. Yhtäkkiä silmäni osuivat pieneen leijonan näköiseen pokémoniin. Tunnistin sen heti Litleoksi, olihan Pyroar yksi lempipokémoneistani. ”Otan tämän”, sanoin professorille. Hän käveli hymyillen luokseni ja sanoi: ”Tämä on sitten hyvä valinta, uloinen kaiken lisäksi.” Otin Litleon syliini ja kävelin Robinin luokse. Tämä oli liimannut silmänsä Helioptileen. Professori käveli luoksemme ja antoi kyseisten pokémonien pallot. ”Muistakaa lapset, pokémonien kanssa ei ole aina ruusuilla tanssimista. Muistakaa olla kärsivällisiä ja helliä, mutta pitäkää kuria”, professori kertoi. Nyökkäsimme ja lähdimme ulos laboratoriosta.
Pihalla Robin sanoi: ”Nyt meillä on pokémonit. Mitä meidän kuuluisi tehdä?” Katsoin häntä kummastuneena. ”Taistella, pälli!” Robin huudahti. Kohautin hartioitani. Mikäs siinä. Päästimme pokémonit ulos palloistamme ja aloitimme. ”Helioptile, Thunder!” Pokémon katsoi Robinia kummastuneena. ”Hei Robin, pokémonisi on vielä aika pieni. Se osaa vasta perushyökkäykset”, sanoin. Robin polkaisi maata ja katsoi pokédexistä Helioptilensa tiedot. ”Ahaa! Tee Pound!” Robin huusi. ”Väistä ja Tackle!”, ohjeistin. Litleo ponnahti ketterästi sivuun ja taklasi Helioptilea. Tämä nousi nopeasti ylös ja teki onnistuneen Poundin pokémoniini. ”Ylös ja tee Ember!” karjaisin. Liekki suuntautui Helioptilea kohti, mutta tämä kuitenkin väisti iskun. Pieni sähköpokémon teki samassa Tail Whipin herpaannuttaen Litleoni huomiota. Helioptile jatkoi Poundilla joka osui. ”Litleo, kyllä sinä jaksat! Tee Leer ja sitten Tackle!” huusin. Yhdistelmäsarja toimi ja Helioptile kaatui puuskuttaen maahan. ”Ylös ylös ylös!” Robin rääkyi. Hän kuulosti kauheammalta kun teurastettava Glameow. Helioptile punnersi ylös irvistys kasvoillaan. ”Tee Pound!” Robin karjaisi. Helioptile laahusti pokémoniani kohti. ”Litleo, tee Ember”, sanoin. Hyökkäys onnistui ja Helioptile kaatui maahan pökertyneenä. ”Hienoa! Voitimme!” riemuitsin. Litleo vaikutti myös itsevarmalta. Robin kutsui pokémonisa takaisin palloonsa. Sovimme, että otamme ottelun uusiksi seuraavalla kerralla kun tapaamme. Hyvästelimme halaten ja lähdimme omiin suuntiimme. ”Hei Litleo, voisin kutsua sinua Leoniksi”, kerroin. Litleo kohautti tassuaan ja käveli edessäni. Pidin vastausta myöntävänä.
Tästä se alkaa, matkani pokémonmaailmassa!
|
Vastaus:
Tosi hyvä aloitustarina!
Sellaista pientä kommenttia vaan, että tuo taistelukohta oli vähän hankalaa seurattavaa kun se oli tuollaisessa yhdessä pätkässä, joten siihen kannattaa kiinnittää huomiota seuraavassa tarinassa (esim. repliikit aina uudelle riville tms.), mutta muuten tarina oli tosi mukavaa luettavaa ^^
Saat tästä 6 pokédollaria ja tason Leonille. |
|
|
|
